keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hyvät suunnitelmat

Nyt on tällä viikolla tarkentunu jo mukavasti vähän ensi kesällekin tekemistä. Pääsin vielä ystävän vinkin avulla mukaan rynkebyn jyväskylän tiimiin.  http://www.team-rynkeby.fi/
Kun tykkään pyöräillä muutenkin ja varsinkin nyt kun saa tehdä sen hyvän asian puolesta. Kerätään syöpää sairastaville lapsille rahaa sponsoreilta, ja ne menevät suoraan ilman välistävetoja oikeaan tarpeeseen. Heinäkuussa sitten poljetaan jyväskylästä pariisiin. Aivan mahtava reissu tulossa. Itse kustannetaan omat menot joihin toki yhteistyökumppanit antavat alennusta.
Tässä porukalla treenaillaan ja pidetään joitain tempauksia joilla vois kerätä rahaa lahjoitukseen. Jos tulee mieleen hyviä sponsori ehdokkaita niin kannattaa vinkata. Netistä löytyy kyllä tietoa sponsoroinneista.

Ja sittenpä muuten kuulumisiin. Eilen kävin ottaa vetoja 5×1000m/3min ja ihan mukavasti kulki. Oli ensimmäinen lenkki tuon lauantain happojuoksun jälkeen ja vähän takareidet tuntui kiristävän. Kaikki vedot meni n.4min pintaan. Ens viikolla vois kokeilla jonkun 10×400m vedot jos sais vähän taas vauhtia nostettua pykälän lisää. Juoksun jälkeen nopeet venyttelyt ja suihku ja siitä suoraan hierottavaks. Täytyy myöntää ettei ehken paras yhdistelmä heti lenkin jälkeen. Mutta hyvää teki kuiteskin kun jalkoja kevyemmin otettiin. Pakarat oli molemmin puolin tosi jumissa, eikä tietysti ihme lauantain juoksun jälkeen. Alaselkä oli myös vähän heikossa kunnossa, mutta nyt tosi hyvä.

Näin se viikko on lähteny liikkeelle ja huomenna olis tasavauhtinen reippaampi n.8km + verr. likimain 150 keskisykkeellä. Ei mukavuusalueella, mutta totutellaan. Ja huomenna suunnittelee ensimmäistä tiimin kuntoleiriä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Happojuoksu

Eilen oli vaajakosken kuohun järjestämä happojuoksu vaajakosken savonmäen latupohjilla. Kuten nimestä voi vähän päätellä niin mäkiäkin oli reitillä. Ilmottautuminen alkoi klo 12 ja startti oli klo13.

Hyvissä ajoin olin paikalla ja verrytellessä kävinkin kiertämässä 3.5km reitin jo kertaalleen niin tiesi vähän mitä oli luvassa. Yleinen sarja ja miehet ja naiset 40v juoksi kaksi kierrosta ja muut yhden kierroksen. Luvassa oli hikinen urakka. Paikan päälle tuli ihan mukavasti porukkaa ja lapsia oli aika paljon mukana. Heillä oli 600m- 2km matkoina.

Startti alkoi klo13 ja meno oli heti pamauksesta kovaa. Sykkeet oli korkealla ja näytti jo alkumatkasta, että ehkä turhankin korkealla. Jotenkin se porukka vaan vie mukanaan vaikka vauhti hirvittikin. Keskivauhti oli 4.50/km jaä sykkeet huiteli 170-180bpm.

Kierroksen puolen välin jälkeen on happonousuks nimetty mäki ja kyllä siinä hapottikin. Nousun päätä alkoi sitten loivaa alamäkeä oikeastaan kentälle asti, jossa ratakierros ja uudelle lenkille. Keskivauhti oli sen 4.50/km joka vähän yllätti tuolla maastossa.

Toisella kierroksella jo toisessa mäessä oli jalat aivan loppu, mutta jostamin vaan sain energiaa ja happonousun jaksoin hyvin vetää ylös ja lopun alamäki menikin ihan kivaa vauhtia ja ratakierros tosi hyvää tahtia maaliin. Kello pysähty aikaa 33.02 ja krskivauhti oli 4.52min/km ja keskisyke 175. Olin kyllä aika loppu kun maaliin tulin ei olis enää jaksanu pidempään. Tuolla ajalla olin yleisen sarjan viimonen. Ei ollu muutenkaan montaa tälläistä tavan hölkkääjää.

Vauhti yllätti kyllä, että pystyi oman kympin ennätys vauhtia vetämään pikkusen vajaa 7km tuommosessa maastossa. Pitäis käydä jossain kokeilee uutta kympin ennätystä, jos siitä vähän sais nipistettyä pois.

Perjantaina kävin partasen markon luona äänekoskella ja hän tekee marraskuun alusta minulle juoksuohjelman, joka uusitaan aina kuukauden välein, että keho sais aina uudenlaista ärsytystä ja jospa sitä alkais kehittyä kun ammattilainen antaa ohjeitä. Tulevalle viikolle olis vähän vetoa ja tasavauhtista vähän korkeemmalla sykkeellä. Ja sunnuntainahan olis sitten pirkan hölkkä 33km. Sen vois ottaa hieman reippaampana pitkänä lenkkinä. Tämä ilta palautellaan vielä eilisestä. Eilen hapotti päivällä ja illallakin kun oli pieni saunailta poikien kanssa.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Omatoiminen cooper

Tänään töissä hauduttelin ajatusta jostain vähän nopeammasta, eikä välttämättä niin nautinnollisesta juoksusta. Aivan liian harvoin tulee mentyä pois omalta mukavuusalueelta. Tänään oli tarkoitus mennä. Pikku hiljaa ajatus selkeni ja päätin mennä palokan kentälle testaa omatoimisen cooperin. Edellinen "juostu" joskus 1998 armeijassa eikä varmaan menny edes 2000m.

Töiden jälkeen kotona pari leipää ja taisin vähän nukahtaa sohvallekin. Kamppeet päälle ja autolla palokkaan ennen vesisadetta.

Kentällä ei näkynyt muita joten alkulämpöä heti hölkkäämään, keli oli aivan pilvessä ja näytti sille että alkaa satamaan. Alkulämpöjä sen 2km ja vielä pienet venyttelyt. Takki pois päältä ja romppeet pois taskuista. Kello nollille ja menoks. Alku tuntui heti että tais lähtee vähän ylikovaa ja löysäsinkin pikkusen ehkä, ainakin oli tarkoitus. Eka kilometri meni alle 4min ja sitten alkoi hieman vauhti hiipua. Vähän yllätyin että meni kuitenkin noin helpolla, kun nuoruuden cooperit on ollu mitä millonkin, ikinä ei varmaan 2000m oo saanu rikki. Tavoite kyllä oli että reilun 3000m olis pitäny saada. En tiiä sitten painoko tuo viikonlopun 160km pyöräilyä ja metsässä olemiset, olisko ilman niitä menny 30m enemmän??

Nyt vaan lisää hyviä laadukkaita treenejä niin eiköhän se oma salainen haave vielä toteudu cooperissa. Muutama pk-lenkki vielä tälle viikkoa ja lauantaina sitten happojuoksu vaajakoskella. Saa nähä kuinka hapottaa😊

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viikonloppu mailla!

Perjantain mielenilmauksen takia saikin pidemmän vapaan viikonlopun. Torstaina töiden jälkeen pakkasin kamppeet pyörään ja suunnaksi konginkangas. Pyöräily tuntui vähän nihkeältä ja ajattelinkin, että onko pyöräilykunto tosiaan niin huono ja voimat hävinny jaloista. Hirvaskankaalla pysähdyin vähän syömään ja tulin vähän siihen tulokseen, että vastatuuli, tihkusadeja n. 20kg tavaraa ei voi ihan kevyttä ollakaan vielä työpäivän jälkeen.

Hirvaskankaalta matka jatkui kohti konginkangasta, jossa oli tarkoitus käydä ruokakaupassa, kun mailla ei ollut mitään evästä. Taas sai muutaman kilon lisää tavaraa kyytiin ja edessä oli viimeset 13km, josta 8km hiekkatietä. Loppumatka meni ihan mukavasti, ajatuksetkin oli jo rantasaunan lämmityksessä. Oli enää viimenen kilometri jäljellä, kun kului kova pamahdus ja takarengas puhki. En viitsiny alkaa vaihtamaan vaan taluttelin perille. Perillä tyhjensin tavarat pyörästä ja muistinkin ettei sitä vararengasta ollukaan mukana, onneks ei puhennut aikasemmin.

Laittelin rantasaunan lämpiämään ja juoksukamppeet päälle. Saunan lämmetessä kävin juoksee vielä 7km että sai jaloista lihakset venymään normaali mittaan ja teki kyllä hyvää tuon 79km pyöräilyn jälkeen. Lenkin jälkeen sauna ja ruoka oli kyllä mahtavaa.

Illasta meinasin vielä koulun yhtä luentoa katsoa netustä kun oli tietokone sitä varten mukana, mutta huomasinpa sitten että nettimokkula oli kotona. Siispä kirja ja lasi punkkua illan ratoks samalla uunia lämmittäessä.

Perjantaina aamusta oli keli vielä ihan hyvä ja kävin metsässä kävelee muutaman tunnin ja keräsin puolukoita pari ämpäriä. Sitten alkoikin satamaan ja loppupäivä meni oikeastaan sisällä lukiessa ja nauttiessa. Illalla saunoessa ja kodassa tuli nautittua useampi tunti tulen loimutessa, kyllä sielu nautti.

Lauantaina olikin hyvä keli ja olin raivaussahan kanssa reilun 4h aamulla metässä ja kävin vielä keräämässä marjoja, puolukkaa, kaarnikkaa ja mustikkaa. Marjat jätin maille ja äippä lupas keitellä niistä mulle sekamehua niin saa talvella juoda ja kaarnikassahan on mukavasti myös c-vitamiiniä. Kuus ämpärillistä tuli yhteensä marjoja että eiköhän niistä vähän mehua tule. Illalla tuli taas saunottua ja uituakin, eikä ollu kyllä kovin lämmintä vettä enää, mutta teki hyvää. Ja nukutti kivasti saunan jälkeen.

Tänään lähinkin sitten polkee kotia kohti aamupalan jälkeen ja olihan se taas vähän nihkeää tuo polkeminen, mutta oli kyllä välillä aika kova vastatuulikin. Hyvin kesti uusi rengas jonka perjantaina kävin hakee äänekoskelta. Otin yhen ylimääräisenkin sisuskumin jos sattuu matkalla puhkeemaan. Oli kyllä mukava ja rentouttava viikonloppu. Tänään vois illalla yrittää vielä pienen juoksulenkin tehdä niin nukuttaa paremmin yön. Ensin täytyy mennä tytön tanssiesitys katsoo kaupunginteatteriin klo 17. Taitaa isiä jännittää enemmän kuin tyttöä😊

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kevyempää viikkoa vietetään

Tälle viikolle oli vuorossa hieman kevyempää juoksun suhteen. Maanantai oli ihan huilausta ja eilen illasta kävin vähän vetoja ottamassa. Tyttö lähti ratsastustunnille niin kerkesin sillä aikaa vähän tekemään vetoja. Tarkoituksena oli 1×2000 + 3×1000/3min.  Aika kylmiltään lähdin ekan vedon tekemään ja heti tietysti sen 2000m pois alta. Meno oli yllättävän kevyttä edellisen viikon jäljiltä. Oikea pohje vähän oli vaivannu maanantaina ja enimmäkseen vaan ollut leposärkyä. Sykkeet lähti suht hyvin nousuun ja aika kevyesti loppujen lopuksi meni eka pidempi veto, eikä nyt ihan kaikki ollut kyllä pelissäkään. Loppuun vielä se 3×1000m ja nekin meni yllättävän hyvin ja mikä parasta niin vauhdin sain pidettyä aika tasaisena ja muutenkin ihan ok vauhti. Loppuun kevyttä palauttavaa hölkkää kotiin ja venyttelemään.

Nyt oon ottanut ohjelmaan ienet nopeat venyttelyt heti lenkin jälkeen pihassa. Kestää kokonaisuudessaan ehkä 3min, mutta tuntuu kyllä hyvälle. Etu- ja takareisi, pohkeet ja pakarat ei oo paharasti.

Tänään oli sitten vuorossa hieroja töiden jälkeen ja teki välillä tosi kipeetä mutta kuiteski hyvää. Pohkeet oli aika tukkoiset ja niska- ja hartiseutu jota ei olekaan pitkiin aikoihin hierottu. Kyllä kohta on vetreä vanha mies. Seuraava hieronta sitten parin viikon päästä ennen pirkan hölkkää.

Huomenna meinasin töiden jälkeen pyöräillä maille viikonlopun viettoon. On varmaankin itselle viimeinen pidempi pyöräilyreissu tälle syksylle, jos ei mahottomiin jatku nämä lämpöiset kelit. Saa rentoutua koko viikonlopun aivan rauhassa kun vanhuksetkin on pohjosissa ruskareissulla. Vois saunoa, lenkkeillä, tehä koulujuttuja ja vaan nauttia hiljaisuudesta. Sunnuntaina sitten polkea takasin kotiin hyvissä ajoin niin kerkiää kstsomaan tytön tanssiesitystä kaupungin teatterille. Pitäs yrittää tänään laittaa vielä pyörään tarakka paikoilleen ja etsiä laukut valmiiks ja tietysti tavaroita pakkailla että pääsis ajoissa liikkeelle huomenna.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Onnistuihan se!

Määräviikko on nyt lopuillaan ja tämän päivän lenkki on tehtynä. Viikko meni kuitenkin yllättävän kevyesti ottaen huomioon opiskelut, päivätyöt ja muutamat hieronnat iltaisin. Juostua tuli nyt kokonaisuudessaan 101.42km joka on itselle kyllä ihan hyvä määrä. Lenkit päivittäin:

Maanantai: 12.12km
Tiistai: 15.64km
Keskiviikko: Huilia ja hieronta
Torstai: 27.03km
Perjantai: 12.29km
Lauantai: 24.46km
Sunnuntai: 10.10km

Tästä vois nyt alkaa hieman keventää kohti pirkan hölkkää joka olis 4.10 ja itelle ehken syksyn päätavoite on wihan kilometrit 24.10, jossa olis tarkoitus kokeilla hieman pidempää matkaa. Nyt taas sai lisää energiaa ja luottamusta omaan juoksuun, kun saa välillä tavoitteita täytettyä ja ainahan joutuu sitten keksimään uusia tavoitteita.

Tänään vielä juhlitaan neiti 7v synttäreitä ja illalla saatan palkita itseni pitsalla ja ehkä jopa otan yhden huurteisen palautusjuoman.

torstai 10. syyskuuta 2015

Määräviikkoa yritetään!

Tälle viikolle olin vähän kaavaillut juoksun suhteen määräviikkoa ja edelleen se haave siitä 100km/vko siintää mielessä. Ei ole vielä ikinä tullut sataa kilometriä viikossa juostua, joten olisihan se kiva taas yksi rajapyykki ohittaa ja saada pois mielestä. Alkuviikko ei nyt aivan parhaimmalla tavalla lähtenyt liikkeelle. Johtuu osin varmaan siitäkin kun on ollut poskionteloissa aika paljon limaa ja muutenkin tukkoinen olo, eikä kroppa aivan parhaassa iskussa. Maanantaina tuli kuitenkin käytyä ottamassa vähän reippaampi reilu 10km ja tiistaina kävin testaamassa uusia polkuja ja latupohjia aittovuori- vaajakoski sektorilla ja sain sen reilu 16km. Eilen oli hieronta ja iltaa meni sitten vähän aikaa yliopistolla opiskelemassa terveystieteitä. Tänään heräsin reippaana aamulla ja söin hyvän aamupalan, jonka jälkeen kerkesin vielä laitella tytsyä valmiiks koulutielle. Saatoin tyttöä vähän matkaa koululle päib ja lähdin sitten itse aamuhölkälle. Lämpöä ei ollut kuin +7 ja laitoin päälle pitkähihaisen paidan ja vielä takin ja päähän pirunpolku putkihuivin. Otin vielä camelbakin selkään ja noin litran verran vettä sinne se yhden geelin. Tarkoitus oli hieman pidempi lenkki hölkötellä.


Meno lähti taittumaan ihan mukavan oloisesti ja jalat oli vetreät eilisen hieronnan jälkeen kiitos tästä taas kerran http://optimovejkl.com/. Lähdin tosiaan palokkajärveä kiertämään josta jatkoin vielä kohti laajavuorta kiertäen tuomiojärvenkin. Meno tuntui tosi hyvälle ja sykkeet pysyi enimmäkseen jopa alle 130bpm. Savelan kohdalla ei vielä painanut meno yhtään niin ajattelin kiertää sitten ainakin osan vielä jyväsjärvestä. Kiersin roilin valoista ja rautpohjan kautta laskeutuen alban rantaan, josta lähdin rantaraittia kiertämään keljon suuntaan. Meno tuntui edelleen hyvälle vaikka matkaa oli takana jo sen n.17km. Vauhti oli kyllä rauhallinen eikä sykkeetkään päässyt nousemaan. Hieman kuokkalansillan jälkeen otin sitten geelin ja samalla riisuin takin reppuun, kun alkoi keli lämmetä ja aurinkokin paistoi kivasti. Rantaraitilla oli yllättävän vähän muita hölkkäilijöitä tuohon aikaan aamusta vai joko keventelivät viikonlopun finlandialle? Itse kiersin kuitenkin koko jyväsjärven ja nousin keskisuomalaisen rampilta kotia kohti. Energiat riitti koko matkan hyvin eikä muutenkaan tuntunut missään vaiheessa pahalta. Jalat toimi ja vettä oli kiva hörpätä repusta välillä. Kyllä nyt taas tuntuu sille, että jospa sen satasen sais rikki tällä viikolla, vielä on kuiteski kolme päivää aikaa. Ensi viikolla täytyy kuitenki jo ehkä hieman alkaa keventää pirkan hölkkää kohti joka on sitten 4.10. Tämän päivän lenkille tuli mittaa 27.03km ja keskivauhti oli 6.43/km ja keskisyke 135bpm, eli ihan hyvä lenkki. tällä viikolla on nyt tasan 55km joten onhan sitä vielä kilometrejä jäljellä jos tavoitteeseen aikoo. Huomenna otan rauhallisen lyhyemmän ja lauantaina aamusta vois yrittää pidempää taas.
Katotaan kuinka äijän käy!